Minulle tiede ja näyttöön perustuva päätöksenteko ovat avainasemassa.

Asiat tulee perustella ja toimenpiteillä tulee olla selkeästi näyttöön perustuva pohja. Tiedolla johtaminen ja tutkitun tiedon käyttäminen päätöksenteossa ovat tärkeää.

Tiede edustaa minulle myös korkeakoulukenttää ja Turku on mielestäni Suomen paras opiskelijakaupunki

Turussa on noin 40 000 korkeakouluopiskelijaa ja heidän merkityksensä kaupunkikuvaan ja kehittämiseen on merkittävä. Opiskelijoiden äänen ja hyvinvoinnin tulee kuulua kaupungin päätöksenteossa.

Opiskelijoiden tulevaisuuden työllistymistä Turkuun tulee edistää kaikin tavoin. Siksi minusta esimerkiksi opiskelijoiden harjoittelu- ja kesätyömahdollisuuksia tulee edistää yhdessä Turun elinkeinoelämän kanssa.

Turussa tulee myös edistää tiede-, bio-, ja teknologiateollisuuden työpaikkoja

Meillä on kaikki mahdollisuudet olla Suomen paras lääketeollisuuden ja bioalojen keskittymä sekä kiertotalouden keskittymä.

  • Tiedolla johtaminen ja näyttöön perustuvat toimet
  • Korkeakouluopiskelijoiden harjoittelu- ja kesätyömahdollisuuksien parantaminen
  • Edistää tiede-, bio-, kiertotalous- ja teknologiateollisuuden työpaikkoja

Lue lisää: ”Talous takaraivossa

Lue lisää: ”Korkeakoulukentän kunnianpalautus

Lue lisää: ”Näin turvataan laadukas tiede ja korkeakoulutus