Näyttää sille, että vuoteni 2019 luottamustehtävien parissa oli melkoisen paljon työteliäämpi kuin vuonna 2018.

(Voit lukea vuoteni 2018 kuulumiset tästä.)

Vuosi 2019 oli työteliäämpi.

Mistä tämä johtui?

Pidän teitä vielä hetken jännityksessä. 

Katsotaan ensiksi mitä kuluvaan vuoteen 2020 kuuluu

Toimin Turun liikuntalautakunnan puheenjohtajana. Tämä tehtävä on siis sidottu kuntavaalikauteen, joka loppuu kesäkuussa 2021. Onneksi on vielä puolitoista vuotta aikaa tehdä töitä liikunnallisen Turun puolesta. 

Olen myös Seuraparlamentin ja Paavo Nurmi Keskuksen hallituksen jäsen. Sydämen työtä teen Turun ensi- ja turvakodin hallituksen puheenjohtajana. Tässä tehtävässä olen ollut nyt vuoden, mutta käytännössä puheenjohtajan tehtävää olen hoitanut kaksi vuotta. Olen myös Ensi- ja turvakotien liittohallituksen jäsen 2020 loppuun. 

Turun SDP:n kunnallisjärjestön hallituksessa olen ollut kuusi vuotta ja nyt minulla jatkuu neljäs kaksi vuotta sisältävä kausi siellä. Tämä on tärkeää, sillä lähdemme rakentamaan uutta pormestariohjelmaa Turun SDP:lle. Valtakunnan politiikkaan olen päässyt vaikuttamaan SDP:n puoluevaltuuston kautta, jossa alkaa nyt viimeinen vuosi, sillä puoluekokous on tulossa kesäkuussa 2020. Olen ollut myös puolueosastoni Toveriseuran johtokunnan jäsen ja osallistunut yhteiseen työhön järjestön kehittämiseksi.

Mutta ei tässä kaikki, sillä olen työni puolesta ollut Turun ammattikorkeakoulun hallituksen jäsen jo toista kautta. Nyt alkaa toisen kauden viimeinen vuosi. 

Vuonna 2020 jatkan myös TYKS-säätiön hallituksessa, Mielenterveystyön tutkimus ja kehittäminen ry:n sihteerinä, Hoitotieteiden tutkimusseuran Varsinais-Suomen aluetoimikunnan jäsenenä ja pohjoismaisen psykiatristen sairaanhoitajien (PSSN) hallituksen jäsen. Ja aikaa on riittänyt myös ekaluokkalaisen tyttöni koulun vanhempainyhdistyksen hallitukseen myös.

Uutena asiana tulee olemaan Turun Seudun Omaishoitajat ry:n hallituksessa.

Mihin kaikkeen kuntapäättäjän aika menee?

Olen taas laskenut vuoden 2019 kalenteristani, että missä kaikkialla olenkaan ollut mukana. Kuinka monta kokousta on tullut istuttua ja mitä on tullut tehtyä. Tämä on minusta aina yhtä mielenkiintoista summata, sillä huomaan olevani aikamoinen listojen ja seurannan ystävä.

Aloitan tämän purkamisen liikuntalautakunnan puheenjohtajan tehtävistä. Vuonna 2019 on suunniteltu ja viety käytäntöön monta asiaa. Olemme tavanneet liikuntapalvelukeskuksen johtajan ja vapaa-ajan toimialan johtajan kanssa useamman kerran kuluneen vuoden aika. 

Olemme yhteistyössä pohtineet toimintaa, suunnitelleet lautakunnan kokouksia ja tehneet askelmerkkejä asioiden eteenpäin viemiseksi. 

Valtaosa ajasta tosin menee siihen, että luen ja käyn läpi kokousasiakirjat, pidämme ryhmäkokoukset ja vedän varsinaiset liikuntalautakunnan kokoukset. Liikuntalautakunnan puheenjohtajan roolissa olen myös ollut tiiviisti mukana Seuraparlamentin hallituksessa. Olen osallistunut sen toiminnan suunnitteluun ja kokouksiin, ja vuoden 2019 syksyllä järjestimmekin yhdessä vaikuttajaseminaarin ”Turku – Liikunnan ja hyvinvoinnin mallikaupunki 2025!”. 

Tämä oli kyllä varsin huikea voimanponnistus ja mahdollisuus osoittaa liikunnan ja urheilun vaikutuksia mm. kuntatalouteen.

Vuonna 2019 liikuntalautakunnan ja koko Turun politiikkaa ohjasi vahvasti huono kuntatalouden tilanne ja Turun historiallinen alijäämä. Tämä taas johti siihen, että kaupunginjohtajan johdolla valmisteltiin mittava sopeuttamisohjelma, joka astuu voimaan nyt vuonna 2020. Tässä sopeuttamisohjelmassa oli liikuntalautakunnan alaiseen budjettiin suunniteltu mittavat 600 000€ säästöt toteutettavaksi asettamalla maksut alle 20- vuotiaiden liikuntaolosuhteisiin. 

Valtavan työn, keskustelun, ja yhteisen sopimisen kautta, saimme nämä säästöt poistettua liikuntalautakunnan budjetista.

Loppuvuonna 2019 liikuntalautakunta myös kävi tutustumassa Reykjavikissa, Islannissa ns. Islannin malliin lasten ja nuorten harrastamiseen liittyen. Matka oli todella antoisa ja opimme valtavasti uutta. 

Hienoa Islannin mallissa on se, että aikoinaan se oli yhteinen kaikkien puolueiden poliittinen päätös alkaa rakentaa uutta mallia lapsille, nuorille ja perheille. Ja tulokset puhuvat puolestaan. 

Mutta tästä on tulossa oma blogikirjoitus, jossa avaan tätä vähän enemmän.

Aikani kului myös isosti Turun ensi- ja turvakodin hallituksen toimintaan

Vuotta 2019 leimasi rekryt, joita teimme kolme kappaletta. Näistä suurin oli toiminnanjohtajan valinta, sillä toiminnanjohtaja Oona Ylönen siirtyi Turun yliopistoon työelämäprofessoriksi. 

Uutena toiminnanjohtajana aloitti syksyllä entinen kansanedustaja Heli Paasio. 

Hallituksen puheenjohtajana perehdyn yhdistyksen toimintaan, käyn säännöllisesti keskustelua operatiivisen johdon kanssa, luen ison kasan papereita, vedän hallituksen kokoukset ja järjestän kevät- ja syyskokoukset, jotka ovatkin aina iso ja merkittävä tapahtuma yhdistyksen vuosikellossa. 

Turun ensi- ja turvakoti on minulle sydämen työtä suuremman ja tärkeämmän päämäärän eteen eli lasten ja nuorten hyvinvoinnin puolesta. Miina Sillanpää on sanonut, että jokainen lapsi tulee pelastaa elämälle, ja tätä työtä teemme Turun ensi- ja turvakodissa päivittäin.

Vuoden kohokohta ensi- ja turvakotien liittohallituksessa oli EU:n puheenjohtajakauteen liittyvä tapahtuma “Stop the backlash – Stop domestic violence”. Tähän konferenssiin osallistuttiin 24 eri maasta keskustelemaan Euroopan tilanteesta, Istanbulin sopimuksesta ja naisten asemasta.

Totesin vuotta 2018 summaavassa kirjoituksessa seuraavasti: ”Tärkeänä pidän myös sitä, että aikaa jää vaikuttaa ja osallistua oman puolueen toimintaan.” Ja olen edelleen tätä mieltä.

Työ Turun SDP:n kunnallisjärjestössä on jatkunut jo kuusi vuotta ja syksyn edustajistossa tulin valituksi jatkamaan kunnallisjärjestön hallituksessa seuraavat kaksi vuotta. 

Mieltäni lämmitti erityisesti se, että uusista kunnallisjärjestön hallituksen jäsenistä äänestettäessä sain eniten ääniä yhdessä Viivu Seilan kanssa. Olen kiitollinen tästä luottamuksesta ja siitä, että toverit ovat nähneet työni avoimuuden ja järjestön kehittämisen eteen tärkeänä.

Valtakunnan politiikkaa olen päässyt tekemään SDP:n puoluevaltuuston jäsenenä. Tämä on ollut upea mahdollisuus osallistua puolueen toiminnan ja poliittisen suunnan kehittämiseen. 

Vuosi huipentui puoluevaltuuston osalta 8.12.2019, kun sain olla puoluevaltuuston jäsenenä valitsemassa Suomelle uutta pääministeriä. Oli ilo kirjoittaa äänestyslappuun Sanna Marin. Uskon, että Sanna Marin pääministerinä ja tulevana puolueen puheenjohtajana vie liikettämme eteenpäin ja nousuun.

Lopuksi on vielä nostettava esille vuoden 2019 kohokohtia eli eduskunta- ja europarlamenttivaalit. Näissä puurrettiin vapaaehtoisena aivan täysillä ja iloksi voin todeta, että työmme Aki Lindenin eteen toi hänelle kansanedustajan paikan.

Paljonko tunteja siis käytin yhteiseen hyvään?

Laskettuani kalenterista kaikki kokoukset, tapahtumat ja luottamustehtäviin käytetyt tapaamiset kertyi tunteja yhteensä 373 tuntia. 

Tämä ei sisällä kaikkia niitä luettuja dokumentteja, kokouksiin valmistautumista tai lukuisia puhelinkeskusteluja. Nyt voisi joku ajatella, että ehtiikö sitä päivätyön ja luottamustehtävien ohella tekemään enää mitään muuta, niin voin luvata, että ehtii. Minä mm. ehdin lukea 17 romaania vuoden 2019 aikana, mikä on 5 enemmän kuin vuoden alussa asettamani tavoite kaksi kirjaa kuukaudessa.

Saa nähdä mitä vuosi 2020 tuokaan vielä tullessaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *