Tänään tunnen edelleen saman palon olla mukana vaikuttamassa meidän yhteisiin asioihimme.

Erona kymmenen vuoden takaiseen, että tänään taskussa on tohtorin paperit, kotona tokaluokkalainen iso tyttö, pieni villakoiran pentu ja samalla uudet opinnot terveystaloustieteessä aloitettuna.

Kirjoitan tätä viestiä teille kaikille ystäville ja tutuille, jotka minut tunnette erilaisista yhteyksistä niin tutkijana, opettajana, kollegana, tai päättäjänä. Sillä nyt tarvitsen apuanne.

Tänään kuntavaaleihin on 90 päivää aikaa eli noin 3 kuukautta.

Pyydän teitä miettimään pienen hetken, että miten voisitte auttaa.

Lähdin ensimmäisen kerran mukaan vaaleihin vuonna 2012. Olin tuolloin tuore väitöskirjaopiskelija ja sitäkin uudempi pienen tytön äiti. Moni asia oli minulle uutta, mutta sain uskoa ja rohkeutta lähteä ehdolle kuntavaaleissa, koska moni ystävä, tuttu ja kollega minua tähän kannusti.

Tulevat kuntavaalit ovat monella tavalla hyvin poikkeukselliset ja tapa tehdä vaalikampanjaa on varmasti erilainen, kuin aiempina vuosina. Siksi erityisesti nyt tarvitsen apua. Vaaleja ei koskaan tehdä yksin.Tahdon kysyä, voisitko juuri sinä auttaa?

Minulla on ollut aina vahva uskoa siihen, että maailmaa voi muuttaa ja kaikenlainen epäoikeudenmukaisuus ja eriarvoisuus on sysännyt minua vaikuttamaan asioihin. Uskon vahvasti, että demokratia ja politiikka voi ratkaista paljon asioita ja, että minäkin voin olla mukana tässä päätöksenteossa. Minulle luontevaa on aina ollut se, että asioihin tartutaan pelkäämättä ja haasteet ovat ratkaistavissa. Tämän takia, ainakin uskon näin, vuodet kuntapolitiikassa ovat vieneet minua moniin paikkoihin ja luottamustehtäviin. Näistä kaikista olen oppinut valtavasti ja samalla on maailmaa muutettu piirun verran paremmaksi. Näin toivon.

Tänä keväänä käydään tärkeät vaalit, joissa päätetään eniten ihan kaikkia meitä turkulaisia koskevia asioita. Olen tehnyt paljon töitä ja olen pyrkinyt antamaan parhaani, tehtävässä kuin tehtävässä. Nyt on kuitenkin taas aika mitata, sitä luottamusta, mitä näiden lähes kymmenen vuoden aikana päättäjänä on rakennettu.

Tehdään yhdessä sellainen Turku, jossa sinun ja läheistesi on hyvä elää.

Kaikki apua, pieni ja suuri on lämpimästi tervetullutta. Apua ja käsiä ei koskaan voi olla liikaa. Vaaleissa on aina paljon kaikenlaista tehtävää, ideointia, sisällön tuottamista, somevaikuttamista, lehtisten jakamista postilaatikkoon, kaverille kilauttamista, somessa tykkäämisestä, rahankeruuta ym. Mikään apua ei ole liian pieni. Ja mikään taloudellinen tuki ei ole liian pientä. Tosia-asia on kuitenkin se, että vaaleissa tarvitaan myös taloudellista tukea, sillä mainokset bussin kyljissä tai valotauluilla eivät ole ihan ilmaisia. Ihan kaikkea ei omasta kukkarosta löydy ja siksi kovasti toivon, että mikäli koet tahtovasi auttaa vaaleissa vain taloudellisesti, niin tee lahjoitus kampanja tilille. Pienetkin summat tekevät suuria summia, kun lahjoittajia ja avun antajia on useampia. Jo 10:llä eurolla saa mainoslehtisiä tai vaikkapa somenäkyvyyttä. 150€ saadaan jo pieni mainos lehteen ja isommilla summilla saadaan niitä valotauluja katujen varsiin.

Mitä voit tehdä?

1. Ole yhteydessä. Kerro minulle, miksi toivot, että pyrkisin Turun valtuustoon. Pura sydäntä ja kerro mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä. Otan nämä keskustelut ja viestit huomioon, kun viimeistellään vaaliteemoja.

2. Ilmoittaudu mukaan vaalitiimiin. Tehdään yhdessä Turun paras kampanja, jossa varmuudella kuntalaisten mielenterveys ja hyvinvointi on isossa roolissa ja kuntatalous rakennetaan kestävällä tavalla ihminen ensin. Laita minulle viesti, niin liitän sinut mukaan Facebook-tukiryhmään ja WhatsApp ryhmään. Laita viestiä Messengerissä, tai sähköpostilla (marielinalahti@gmail.com).

3. Tule mukaan tukijaksi. Lahjoita rahaa. Kampanjatilini on FI33 5461 0720 0272 50, saajaksi “Mari Lahti vaalitukitili” ja viestiksi “Kuntavaalit 2021”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *