Lahjoita heti

Nyt on korkea aika pysäyttää mielenterveysvelka.

Ketään ei saa jättää yksin selviytymään horjuvan mielenterveyden kanssa.

Vaalilupaukseni on tehdä kaikkeni sen eteen, että mielenterveyden ongelmiin saa jatkossa apua nopeasti.

Mari Lahti

Se on syy, miksi olen ehdolla eduskuntavaaleissa. Minulla on ollut aina vahva usko siihen, että maailmaa voi muuttaa. Kaikenlainen epäoikeudenmukaisuus ja eriarvoisuus on sysännyt minua vaikuttamaan asioihin.

Niin nytkin.

Uskon vahvasti, että demokratialla ja politiikalla voidaan ratkaista asioita, ja että minäkin voin olla mukana tässä päätöksenteossa.

Minulle luontevaa on aina ollut se, että asioihin tartutaan pelkäämättä ja haasteet ovat ratkaistavissa. Tämän takia, ainakin uskon näin, vuodet kuntapolitiikassa ja aluepolitiikassa ovat vieneet minua moniin paikkoihin ja luottamustehtäviin. Näistä kaikista olen oppinut valtavasti ja samalla on maailmaa muutettu piirun verran paremmaksi.

Kaikki apu, pieni ja suuri on lämpimästi tervetullutta

Apua ei koskaan voi olla liikaa.

Vaaleissa on aina paljon tehtävää:

  • ideointia,
  • sisällön tuottamista,
  • somevaikuttamista,
  • lehtisten jakamista postilaatikkoon,
  • kaverille kilauttamista,
  • somessa tykkäämistä,
  • rahankeruuta, ja niin edelleen.

Mikään apu ei ole liian pieni. Ja mikään taloudellinen tuki ei ole liian pientä. Tosiasia on kuitenkin se, että vaaleissa tarvitaan myös taloudellista tukea, sillä mainokset bussin kyljissä tai valotauluilla eivät ole ilmaisia.

Mikäli koet tahtovasi auttaa vaaleissa vain taloudellisesti, niin tee lahjoitus kampanjatilille. 

Pienetkin summat tekevät suuria summia, kun lahjoittajia ja avun antajia on useampia. Jo 10 eurolla saa paljon mainoslehtisiä tai somenäkyvyyttä ja 150 eurolla saamme jo pienen mainoksen lehteen. Isommat summat mahdollistavat jo valotaulujen saamisen katujen varsiin.

Alle 1 500 euron lahjoituksen antajien nimiä ei julkaista.

Mitä voit tehdä?

1. Ilmoittaudu mukaan vaalitiimiin. Tehdään yhdessä Varsinais-Suomen paras eduskuntavaalikampanja, jossa varmuudella kuntalaisten mielenterveys ja hyvinvointi on isossa roolissa ja taloutta rakennetaan kestävällä tavalla, ihminen ensin.

Laita minulle viesti, niin liitän sinut mukaan WhatsApp ryhmään. Laita viestiä Messengerissä tai sähköpostilla (marielinalahti@gmail.com).

2. Tule mukaan tukijaksi. Lahjoita rahaa mielenterveyspainotteiseen eduskuntavaalikampanjaan. Tuellasi nostat esille myös mielenterveysteemaa. Kampanjatilini on FI34 1544 3000 3247 36. Laita saajaksi “Mari Lahti tukiyhdistys ry” ja viestiksi “Eduskuntavaalit tuki 2023”. 

3. Tai klikkaa alla olevaa linkkiä ja lahjoita heti

Lahjoita heti (Linkki avautuu uuteen ikkunaan)

Yksi vastaus artikkeliiin “Lahjoita rahaa mielenterveyspainotteiseen eduskuntavaalikampanjaan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *