Mielipidekirjoitukseni julkaistiin 15.8.2016 Turun Sanomissa. Voit lukea sen kokonaisuudessaan myös täältä blogista nyt.
Kunnioita suojatietä.
Tuhannet ekaluokkalaiset lähtevät taas liikkeelle ja alkavat opetella koulumatkansa kulkemista.
Ilta-Sanomat uutisoi 9.8.2016 Ifin teettämästä tutkimuksesta, jossa käy ilmi, että lapset pelkäävät enemmän koulumatkoillaan kuin aiemmin.
Erityisesti pienet lapset pelkäävät kovaa ajavia autoja, rekka-autoja ja puhelimiaan räplääviä kuskeja. Lapset kokevat, että pelko helpottaa, mikäli autot ajavat hiljempaa ja pysähtyvät suojatien eteen.
Autoilijat ovat usein tarkkaavaisia näin koulujen alkamisen aikaan, mutta tämä tarkkaavaisuus unohtuu usein muutamassa viikossa ja palataan taas totuttuun ajotyyliin.
Kuitenkin onnettomuudet liikenteessä yleistyvät, kun päivä lyhenee, pimenee ja sateet alkavat. Juuri silloin, kun kelit muuttuvat haastavimmiksi, tulisi autoilijan muistaa kunnioittaa suojatietä ja opetella maltillisempaa ajotapaa.
Seuraan oman asuinalueeni liikennettä kauhulla. Turussa Martin alueella sijaitsee kolme koulua, ja lapset joutuvat kulkemaan paljon liikennöityjen ajoteiden yli.
Erityisesti Stålarminkadun kohdalla tien haarautuessa Martinkaduksi on suojatie, mutta ei liikennevaloja. Tämä tie on hyvin ruuhkainen aamuisin, jolloin lähes koko Hirvensalo pyrkii keskustaan päin työpaikoilleen.
Toinen kyseenalainen kohta on Kuninkaankartanonkadun ja Mestarinkadun risteys, jossa on kyllä suojatie, mutta ei taaskaan liikennevaloja.
Kohta ohitetaan usein autojen toimesta vauhdikkaasti, eikä jalankulkijoilla ole muuta vaihtoehtoa kuin odottaa kiltisti autojonon loppumista.
Jos joku ystävällisesti tilaa antaisikin, voidaan toiselta kaistalta ajaa iloisesti ohi, kuten minulle ja lapselleni kävi.
Voi vain kuvitella, millaista pienellä koululaisella on yrittää päästä tien yli aamuruuhkan aikaan.
Olisiko mahdollista, että Turun kaupunki sijoittaisi näihin risteyksiin vilkkuvat huomiovalot, jotka muistuttavat autoilijaa suojatietä lähestyvästä jalankulkijasta?
Hidasteet tai korotesuojatiet toimisivat toki huomiovaloja tehokkaammin, mutta niitä ei suositella sijoitettavaksi bussireiteille.
Ennen kaikkea toivon, että autoilijat keskittyisivät itse ajamiseen, muistaisivat hidastaa vauhtia suojatien kohdalla ja antaisivat tilaa jalankulkijoille.
Puhelimen selailu ei myöskään kuulu hyvään ajokulttuuriin. Johan sen lapsetkin tietävät.
Miksei muutettaisi Turun ajokulttuuria lähemmäksi Ruotsin mallia, jossa yli puolet autoilijoista antaa tilaa jalankulkijoille?
Helsingin Sanomat uutisoi 8.8.2016 poliisin aloittaneen liikenteen tehovalvonnan koulujen alkaessa.
Samassa uutisessa mainitaan, että kampanja kestää 17. elokuuta asti. Turussa ekaluokkalaiset aloittavat koulun kuitenkin vasta 18. elokuuta.
Toivottavasti poliisi valvoo tästä huolimatta vielä tehostetusti myös Turun liikennettä turkulaisten ekaluokkalaisten aloittaessa koulutaipaleensa.
Mari Lahti
(sd)