SDP:n 45. puoluekokous

SDP.n puoluekokouksesta on nyt kulunut kaksi viikkoa. Kun päätin syksyllä 2016 asettua ehdolle puoluekokousedustajaksi, en tiennyt miten hieno prosessi tästä tulisikaan. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta, kun osallistuin jäsenäänestykseen ja tulin valituksi ensikertalaisena mukaan.  Jutun lopussa on muuten kuva siitä, mitä mieltä olimme lukukausimaksuista.

SDP:n puoluekokouksessa numero 45.

Mistä SDP:n puoluekokouksessa oli kyse?

Sdp:n 45. puoluekokous järjestettiin Lahdessa 3. – 5.2.2017. Osallistujat puoluekokoukseen valittiin jäsenäänestyksellä, ja Varsinais-Suomen piiristä puoluekokoukseen valittiin 42 edustajaa ja koko Suomesta yhteensä 500 henkilöä. Päätettäviin asioihin lukeutui muun muassa puolueen puheenjohtajan valinta, varapuheenjohtajien valinta, puoluesihteerin valinta ja muun puoluejohdon valinta. Puoluekokouksessa käytiin läpi myös kaikki 209 aloitetta, jotka käsittelivät aina talous-, vero- ja elinkeinoaloitteista sosiaali- ja terveysaloitteisiin ja lukuisiin muihin aloitteisiin, kuten

  • köyhyyden vähentämistä koskevan EU-sopimuksen noudattaminen (nro 66)
  • eriarvoisuutta vähennettävä lapsettomuuden hoidossa (nro 85)
  • nuorten mielenterveyspalveluiden saatavuus ja saavutettavuus turvattava (nro 88)
  • sisäilmaongelmat – terveellinen ja turvallinen rakentaminen (nro 118)
  • ratkaisu sisäilmaongelmiin (nro 119)

Minä osallistuin numeroihin 137–144: ulko- ja turvallisuuspoliittiset, EU- ja kehitysyhteistyöaloitteet.

SDP:n puoluekokouksen aloitekirjassa oli 209 kohtaa.

Hyvin pian jäsenvaalin jälkeen Varsinais-Suomen puoluekokousedustajat kokoontuivat yhdessä ja aloittivat työskentelyn kohti Lahden puoluekokousta. Jakauduimme valiokuntiin ja sain kunnian olla mukana kv- EU- ja kehitysyhteistyöaloitteita käsittelemässä. Useat sunnuntait täyttyivät mielenkiintoisista keskusteluista marras-helmikuun aikana, kun ryhmämme kokoontui keskustelemaan aiheesta.

Valiokuntani aloitteet käsittelivät aloitteita rauhasta, sukupuolineutraalista kutsunnasta, romanien asemasta, vapaakaupasta ja kehitysyhteistyöstä. Teimme piirimme valiokunnassa kuusi muutosesitystä esitettäväksi puoluekokouksessa kokoontuvalle valiokunnalle.

Tammikuun aikana tehtiin suurta puheenjohtajakampanjaa. Tein selväksi heti alussa, että osallistun Tytti Tuppuraisen puheenjohtajakampanjan tekoon. Tämä kampanja osoitti minulle sen, että yhteistyössä ja yhdessä voidaan tehdä jotain ennennäkemätöntä. Se täytyy mainita, että SDP:n puheenjohtajakampanja oli erittäin hyvähenkinen ja siisti. Mitään lokapuheita ei esitetty tai muista puhuttu negatiivisesti. Kokonaisuudessaan SDP:n puheenjohtajakampanja oli erittäin onnistunut.

Tämä on osoitus siitä, että me olemme yhtenäinen liike ja menemme yhdessä eteenpäin.

Mukana Tytti Tuppuraisen puheenjohtajakampanjassa.

Miten puoluekokous eteni?

Oli hienoa olla mukana tässä tapahtumassa ja käydä läpi koko prosessi.

Perjantaina 3.2.2017 oli puoluekokouksen ensimmäinen päivä Lahdessa. Lähtö Turusta meillä oli kello 7.00. Päivän aikana käytiin useita tärkeitä keskusteluja ja asetettiin henkilöitä erilaisiin henkilövaaleihin, kuten puheenjohtajaksi, puoluesihteeriksi ja varapuheenjohtajiksi. Ryhmämme kokoontui muutamia kertoa kesken kokousten pohtimaan eri asioita ja teimme yhdessä linjauksia siitä, miten voisimme parhaiten edistää Varsinais-Suomen asemaa ja näkyvyyttä. Ryhmämme Whatsup-ryhmä kilkatti yhtenään.

Mutta itselleni päivän kohokohta oli osallistuminen Ulko- ja turvallisuuspoliittiset, EU- ja kehitysyhteistyöaloitteet-valiokunnan työskentelyyn, jossa kävimme läpi kaikki meille osoitetut aloitteet ja niihin tehdyt muutosesitykset.

Ehkä toinen päivän kohokohdista oli, kun MTV3 haastatteli minua liittyen Tytti Tuppuraisen puheenjohtajakampanjaan. Ensiesiintymiseen kymppiuutisissa oli valmistautumisaikaa nolla sekuntia.

Valiokuntamme asiantuntijana toimi kansanedustaja Erkki Tuomioja.

Myös Erkki Tuomioja oli mukana SDP:n puoluekokouksessa.

Olen aina arvostanut ja ihaillut Erkki Tuomiojan näkemyksiä ja vankkaa kokemusta maailman politiikasta ja kykyä ottaa harkitusti kantaa asioihin. Se tunne, kun saa käydä aidosti dialogia niin valiokunnan kuin Erkki Tuomiojan kanssa oli huikea kokemus. Mielenkiintoista oli, että kaikki tekemämme muutosesitykset hyväksyttiin pienin modifioinnein. Mitä opin tästä? Sen että asioiden huolellinen valmistelu edesauttaa oman agendan saamista maalin.

Lauantaina oli suuri päivä. Henkilövalinnat tehtiin ja puolueelle nimettiin keulahahmot. Puheenjohtaja pysyi samana, mutta varapuheenjohtajaksi valittiin Marin, Feld-Ranta ja Skinnari. Puoluesihteeriksi valittiin Antton Rönholm. Rönholmin pitämä puhe liikutti salin kyyneliin. Jopa presidentti Niinistö tykkäsi puheesta Twitterissä.

Ainutlaatuinen uusi periaateohjelma

Keskustelua käytiin paljon uudesta periaateohjelmasta, joka sitten jäi puolueen tulevaisuuslinjaukseksi. Periaateohjelman työskentelyä jatketaan seuraavat kolme vuotta. Minusta tämä oli rohkea päätös. Totta kai olisimme halunneet hyväksyä uuden periaateohjelman, mutta on rohkeutta todeta, että emme ole vielä valmiit.

Periaateohjelmia ei uudisteta joka vuosi ja edellinen tehtiin vuonna 1999. Olen itse ollut viimeisen vuoden aikana antamassa useita kertoja kommentteja periaateohjelmaan ja sen verran voin paljastaa, että asiakirjassa ollaan tekemässä suuria linjauksia. Linjauksia ja periaatteita, joita muut puolueet eivät ole nostaneet omiin ohjelmiinsa.

Uskon, että seuraavassa puoluekokouksessa voimme hyväksyä uuden mahdollisesti Suomea muuttavan periaateohjelman.

Puoluevaltuuston jäseneksi

Sunnuntaina valittiin puoluehallitus ja sen varapuheenjohtajat. Piiriämme edustaa siellä seuraavat kolme vuotta Petra Peltonen. Samoin valittiin puoluevaltuusto. Olin nöyrän kiitollinen, että minut valittiin puoluevaltuustoon seuraavalle kolmelle vuodelle. Työ tulee olemaan erittäin mielenkiintoista, sillä tälle seuraavalle kolmelle vuodelle sijoittuu viidet vaalit. Vaalit, jotka meidän tulee voittaa. En malta odottaa, että puoluevaltuusto aloittaa työskentelynsä ja pääsemme esittämään muun muassa SDP:n presidenttiehdokasta.

Pidin myös puheen liittyen Ennaltaehkäisevän mielenterveystyön tärkeyteen ja voit katsoa sen puhekoosteesta alkaen kohdasta 2:33 min. Tosin näyttää siltä, että sunnuntain taltiointi ei ole synkassa kuvan ja äänen kanssa, joten tämä vähän tekee nauhoitteen katsomiselle omaa haastetta.

Upea puoluekokous

Kokemus Lahden puoluekokouksesta oli upea. Kuten eräs median edustaja viikonlopun aikana totesi, niin liikkeemme uusi ja käytetyin sana on upea. Olen oppinut paljon ja uskon, että seuraavat kolme vuotta tulevat olemaan itselleni kasvun aikaa. Eteeni tulee varmasti paljon asioita, joihin en ole aikaisemmin perehtynyt, mutta en malta odottaa, että pääsen ottamaan niistä selvää.

Äänestys käynnissä lukukausimaksuja vastaan.
Varsinais-Suomen piiri oli vahvasti lukukausimaksuja vastaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *