Aihearkisto: Koulutus

Huipputyypiksi?

Minä pääsin mukaan Turun ammattikorkeakoulun ”Huipputyypiksi Turun AMK:ista?” -julkaisusarjaan. Sarjan tavoitteena oli kuvata Turun AMK:ista lähtöisin olevien henkilöiden urapolkuja, etenemistä ja moninaista työnkuvaa.

Huipputyyppi

Saimme idean viime syksynä mielenterveystyön konferenssissa Färsaarilla, Jan Holmbergin ja Minna Salakarin kanssa. Hoksasimme, että olemme kaikki valmistuneet samalta vuosikurssilta Turun ammattikorkeakoulusta vuonna 2000. Uramme ovat olleet hyvin erilaiset, mutta yhtä kaikki, erittäin mielenkiintoiset. Ja näin sai alkunsa idea huipputyypeistä.

Omaa urapolkua on vaikea kirjoittaa muutamaan sataan sanaan, on siinä tapahtunut niin paljon asioita ja kummallisia käänteitä. Kahteenkymmeneen vuoteen mahtuu monta epäonnistumista mutta myös monta upeaa onnistumista. Lähdin yrittämään ja eräs asia kiteytyi heti.

Post faktum -aikakautena olen edelleen sitä mieltä, että faktojen tulee ohjata toimintaa, ei ”musta tuntuu” arvioiden.

Minua on työurallani ohjannut aina vahva halu kehittää ja tutkia. Osoittaa ne faktat, joiden perusteella toimintaa tulisi kehittää. Näin politiikkaan mukaan tulleena olen ollut hetkittäin melkoisen pöyristynyt siitä, että faktat ja näyttö jäävät helpolla unholaan ja lähes mitä vaan saa laukoa ilman että sitä tarvitsee millään lailla osoitaa todeksi.

Lue koko juttu täältä: https://talk.turkuamk.fi/hyve/hoitotyon-huipputyypiksi-turun-amksta-%e2%88%92-mielenterveystyota-haluan-kehittaa/

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Koulutus, Mielenterveystyö

#koulutuslupaus #eileikatakoulutuksesta

Oppositio esitti ensimmäisen välikysymyksensä Sipilän hallitukselle liittyen koulutukseen tiistaina 22. syyskuuta 2015. Välikysymyksen avulla oppositio viritteli aktiivista ja kiivastakin keskustelua hallituksen kaavailemiin koulutusleikkauksiin liittyen.

”Nyt olemme tulleet kriittiseen vaiheeseen. Koulutustason nousu on Suomen väestön keskuudessa hiljalleen pysähtynyt. Korkeasti koulutettujen määrässä olemme tippuneet Euroopan kärjestä keskikastiin. Suomi on menettämässä asemansa koulutuksen mallimaana, Gustafsson 22.9.2015.”

Itse pidän koulutuksesta ja tutkimuksesta leikkaamista hyvin lyhytnäköisenä ja erittäin huolestuttavana. Olen työssäni lastensuojelussa nähnyt, mitä tapahtuu kun nuori putoaa koulutuksen ulkopuolelle tai ei edes saa peruskoulua suoritettua. Lue lisää!

1 kommentti

Kategoria(t): Koulutus, Priorisointi, SDP