Huipputyypiksi?

Minä pääsin mukaan Turun ammattikorkeakoulun ”Huipputyypiksi Turun AMK:ista?” -julkaisusarjaan. Sarjan tavoitteena oli kuvata Turun AMK:ista lähtöisin olevien henkilöiden urapolkuja, etenemistä ja moninaista työnkuvaa.

Huipputyyppi

Saimme idean viime syksynä mielenterveystyön konferenssissa Färsaarilla, Jan Holmbergin ja Minna Salakarin kanssa. Hoksasimme, että olemme kaikki valmistuneet samalta vuosikurssilta Turun ammattikorkeakoulusta vuonna 2000. Uramme ovat olleet hyvin erilaiset, mutta yhtä kaikki, erittäin mielenkiintoiset. Ja näin sai alkunsa idea huipputyypeistä.

Omaa urapolkua on vaikea kirjoittaa muutamaan sataan sanaan, on siinä tapahtunut niin paljon asioita ja kummallisia käänteitä. Kahteenkymmeneen vuoteen mahtuu monta epäonnistumista mutta myös monta upeaa onnistumista. Lähdin yrittämään ja eräs asia kiteytyi heti.

Post faktum -aikakautena olen edelleen sitä mieltä, että faktojen tulee ohjata toimintaa, ei ”musta tuntuu” arvioiden.

Minua on työurallani ohjannut aina vahva halu kehittää ja tutkia. Osoittaa ne faktat, joiden perusteella toimintaa tulisi kehittää. Näin politiikkaan mukaan tulleena olen ollut hetkittäin melkoisen pöyristynyt siitä, että faktat ja näyttö jäävät helpolla unholaan ja lähes mitä vaan saa laukoa ilman että sitä tarvitsee millään lailla osoitaa todeksi.

Lue koko juttu täältä: https://talk.turkuamk.fi/hyve/hoitotyon-huipputyypiksi-turun-amksta-%e2%88%92-mielenterveystyota-haluan-kehittaa/

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Koulutus, Mielenterveystyö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s