Mielipuolista pajatsoa valinnanvapauslain nojalla

Kolumnini V-S Demokraatin sivuilla julkaistiin 5.9.2016. Voit lukea sen kokonaisuudessaan tästä, mikäli et ehtinyt verkkolehdestä sitä lukea.

SAKSET

***

Mielenterveystyöllä on pitkä ja monivaiheinen historia. Seilin saaren 1600-luvulla perustettu hospitaali on ehkä ollut historiamme tunnetuin mielisairaala, joka tunnettiin myös nimellä Houruinhoitola. Houruinhoitolassa potilashuoneita ei siivottu, tuuletettu ja kesälläkin ikkunat pidettiin lukittuina. Monen potilaan asema oli säädyttömän huono. Seilin saaren asukkaiden kohtelu oli huonompaa kuin yleisten vankiloiden vankien. Tuona aikana ei ollut vielä kunnollista sairaanhoitajan koulutusta mielenterveyshoitotyöhön. Ensimmäiset koulutukset mielenterveystyöhön aloitettiin vasta vuonna 1913 Lapinlahden sairaalassa.

Uskaltaako kukaan edes ajatella, mitä mielenterveyspotilaille tapahtuu valinnanvapauslain toteutuessa?

Vuonna 2016 sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus tekee tuloaan. Kaunis ajatus uudistuksessa oli, että kaikille kansalaisille taataan yhtäläiset mahdollisuudet hyvään palveluun ja hoitoon. Uskaltaako kukaan edes ajatella, mitä mielenterveyspotilaille tapahtuu valinnanvapauslain toteutuessa? Jos tuon kunniaksi järjestettäisiin juhlat, kuinka moni artisti peruuttaisi tuolloin keikkansa asian tolan selvitessä?

Suomessa on uudistettu mielenterveyshoitotyötä monella tavalla kuluneiden vuosikymmenten aikana. On pyritty pois laitosmaisesta hoidosta kohti avohoitoa, avustettua asumista ja kotia. On otettu kolmas sektori mukaan tarjoamaan palveluita ja kokemusasiantuntijat alkavat olla arkipäivää. Tästä huolimatta Suomessa psykiatrisessa sairaalahoidossa on paljon potilaita ja paikoin hoitotakuu ei kaikilta osin toteudu. Vieläkin surullisempaa on, että hoidossa puututaan yksilön vapauteen ja käytetään erilaisia pakkotoimia.

Sote uudistuksessa puhutaan siitä, että asiakkaalla olisi valinnanvapaus siihen, kenen tuottajan palveluita hän käyttää ja minne hän tahtoo hoitoon.

Yksi asia minua kummastuttaa tässä keskustelussa.

Jos perustoimeentulevalle työssäkäyvälle ihmiselle tuottaa hankaluuksia ymmärtää, mitä hänen tulisi valita, niin miten se ihminen, jonka voimavarat ovat vähentyneet ja sairaus mahdollisesti haittaa perustellun päätöksen tekoa, voisi valita itselleen parhaan mahdollisen hoidon?

Psykiatrisessa sairaalahoidossa hoidetaan entistäkin vaikeampia potilaita yhä pienemmillä resursseilla.

Tässä kuviossa piilee se vaara, että mielenterveyspotilaalla ei ole kaikilta osin mahdollista tehdä perusteltua ja hyvin harkittua päätöstä siitä, keneltä palveluntuottajalta hoitonsa haluaa. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa tarvittu hoito viivästyy ja henkilön tilanne pahenee. Tai henkilö pyrkii löytämään, usean eri palvelun tarjoan joukosta sen, joka määrää hänelle toivotut lääkkeet. Sairaudentunnoton potilas ei aina havaitse oman tilan heikkenemistä ja tällöin ei pysty itse tekemään perusteltua päätöstä omasta hoidontarpeestaan. Toki tässä tilanteessa hän ei kenties edes hakeutuisi hoitoon lainkaan vaan hoitoon ohjaus jää yhteiskunnan tehtäväksi.

Entäs laitoshoidon supistaminen ja avopuolen tarjonnan lisääminen? Näitä kahta asiaa on pidetty hyvänä trendinä, ainakin kauniissa poliittisissa korulauseissa. Tilanne on kuitenkin johtanut siihen, että psykiatrisessa sairaalahoidossa hoidetaan entistäkin vaikeampia potilaita yhä pienemmillä resursseilla. Kysymys kuuluu, tuleeko jatkossa hoitoon vielä tästäkin heikommassa kunnossa olevia potilaita?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kansallisen mielenterveys- ja päihdesuunnitelman ”Mieli-ohjelman” tavoitteena oli mm. vähentää psykiatrisessa sairaalassa tapahtuvaa pakkohoitoa 40 % vuoteen 2015 mennessä.

Yli puolet mielenterveysongelmista alkaa jo ennen 14-vuoden ikää.

Valitettavasti tähän ei päästy. Uutta ohjelmaa ei myöskään olla tekemässä vaikka Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijat näin toivoisivat.

Onneksi kuitenkin uudessa peruskoulun opetusohjelmassa on tuotu mielenterveystaidot osaksi opetussuunnitelmaa. Tämän näen tärkeänä asiana, sillä yli puolet mielenterveysongelmista alkaa jo ennen 14-vuoden ikää. Voidaanko olettaa, että vuoden 2016 ekaluokkalaiset omaksuvat peruskoulussa positiivisen mielenterveyden taidot, tunnistavat mahdollisia mielenterveyden ongelmia paremmin ja osaavat hakeutua nopeammin hoitoon, mikäli tarvetta?

Pidän vakavana huolena sitä, että lähitulevaisuuden sote-Suomessa mielenterveyspotilaat eivät saa sitä hoitoa mitä tarvitsevat ja päätyvät huonompikuntoisena psykiatriseen sairaalaan ja joutuvat entistä useammin pakkotoimien kohteeksi. Kohta ollaan kaukana siitä, mihin pakkotoimien vähentämisessä Mieli-ohjelmakaudella päästiin.

Ja lähempänä Seilin saarta.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mielipidekirjoitus, Tasa-arvo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s